Hän laahautuu pitkin Hietaniemenkatua pää roikkuen kuin vanhan naisen kaulanahka. Jalat tahtoisivat luovuttaa, valahtaa kuoppaisen asfaltin poimuihin ja jäädä sinne horrostamaan. Suu on kuiva, ikenet maistuvat kaksi viikkoa syövyttävää jalkahikeä imeneiltä pohjallisilta.

Muistot, ei hänellä ole yhtäkään ja silti hän kantaa niitä rikkinäisissä taskuissaan kadunkulmasta toiseen. Painolastina, kuin raahaisi perässään kahta matkalaukullista virsikirjoja, yksi kumpaankin jalkaan kahlittuna. Askel on hidas, laahaava. Tunnustelee onko mitään järkeä jatkaa matkaa, mutta etenee silti. Tasapaino hukkui jo viidenteen tuoppiin ja jäi humaltuneena lojumaan tyhjän lasin pohjalle.

Mies haisee ummehtuneelle virtsalle, housuille kaadetuille juomille ja vessanpöntön posliiniselle oksennukselle. Ennen niin huolella sileiksi ajetut posket ovat nyt mosaikkimainen kokoelma auringon haalentamaa sänkeä ja punertavaa, pakkasen syömää ihoa. Vasemman silmän yläpuolella jomottaa vielä vereslihalla oleva haava, eilisillan kapakkareissun palkintopokaali.

Mies seisahtuu paikoilleen, upottaa tärisevät kätensä vihreän ulsterinsa taskuihin, jotka roikkuvat takin ylisuuresta koosta johtuen jossakin polven tietämillä. Hetken uupuneena äristen mies löytää etsimänsä ja nostaa voitonriemuisena pullon huulilleen. Voimajuomaa, jonka avulla jaksaa taas hetken.

Nainen kävelee hyvin tietoisena itsestään ja jokaisesta vartalonsa kaarteesta. Nautiskellen omasta keinahtelevasta kävelystään, huumaantuneena korkojensa katukivetystä vasten hakkaamasta rytmistä. Kip kop kap. Vaaleanruskean untuvatakkinsa uumenissa muhien nainen tuntee olevansa turvassa maailman kylmyydeltä.

Mies horjahtelee yhä vaivalloisemmin eteenpäin, vai meneekö hän sittenkin takaperin, ei tiedä oikein itsekään. Liikkuu kuitenkin. Pää retkahtaa välillä niskaan, välillä oikeaa hartiaa vasten päästäen suupielestä pienen kuolavanan rinnuksille. Kallon sisällä superpallo pomppii vasten seinämiä, moukaroi kuin nyrkkeilysäkkiä. Tum tum tum.

Nainen havaitsee kadun päässä horjuvan hahmon. Humppu humalainen. Se tulee tännepäin, kääntyäkö vaiko jatkaa matkaa? Mutta nainen on liian ylpeä kääntyäkseen, kiertääkseen toista reittiä. Ei hän ole luovuttaja, ei tuollaisen tähden. Puristaen merkkikäsilaukkunsa tiukemmin kainaloonsa, nainen valmistuu kohtaamaan hahmon, josta pohjoistuuli kantaa epämielyttäviä tuoksahduksia.

Mies huomaa naisen silmäkulmastaan. Nostaa olemattomasta painosta raskaan päänsä ja tuijottaa verestävillä silmillään. Se on kaunis. Mies hamuilee kasvoilleen jotakin hymyä muistuttavaa, saa aikaiseksi vain humaltuneen irvistyksen. Poskea vihlaisee.

Pian se on kohdalla, ei saa katsoa sitä tai se voi luulla jotakin. Ei niistä ikinä tiedä. Nainen kohottaa siron nenänsä korkeammalle ja mutristaa punaisella maalatut huulensa halveksuvaksi rutuksi. Hän vetää viileää ilmaa keuhkoihinsa ja pidättää hengitystään. Katse hakeutuu kaukaisuudessa pilkottavaan kiintopisteeseen.

Mies on huomaamattaan hengästynyt ja päästelee suustaan hiljaista korinaa jokaisella sisäänhengityksellä. Nyt nainen on vain parin metrin päässä. Mies tuntee nenässään naisen hajuveden tuoksun ja se saa kylmät väreet juoksemaan pitkin tämän alaselkää. Hän ottaa päättäväisesti viimeisen haparoivan askeleen ja seisahtuu naisen eteen. Mies yrittää puhua, mutta suussa pyörinyt lima on tahmannut huulet kiinni toisiinsa. Takellellen mies pakottaa sanat huuliltaan, ne pyörivät päihtyneenä leukaa pitkin ja tippuvat loiskahtaen kuuraiseen maaahan.

Ei herraisä nyt se on ihan kohdalla, ei päästä ohi vaan tönöttää kuin mikäkin suppilovahvero. Kyllä nainen on lukenut Iltalehtensä ja tietää millaisia nämä puliukot ovat. Ne pyytävät rahaa ja tupakkaa ja hyökkäävät kimppuun kun niille kääntää selkänsä. Nainen ei suostu olemaan uhri, hänellä on ylpeytensä ja lisäksi kiire tapaamaan ystävätärtään. Hän mittaa turhautuneena katseellaan edessään paikoillaan huojuvaa asfalttiviidakon tarzania ja kurottaa käsilaukkuunsa.

Ensimmäiset iskut eivät tunnu missään, mutta kuudennen osuessa miehen kasvoihin hän havahtuu. Mäts mäts mäts. Raivokkaista iskuja satelee pitkin miehen kehoa, mutta tämä vain seisoo uneliaana tujottaen naista. Laukun kulman osuessa polvilumpioon miehen tasapaino pettää ja hän valahtaa maahan. Nainen ei kuitenkaan lopeta vielä, vaan jakelee tarmokkaasti tappavia iskujaan. Ärräpäitä sihautellen täydellisen valkoisen hammasrivistönsä välistä, hän päättää hyökkäyksensä kivuliaaseen miehen sukukalleuksiin kohdistuvaan potkuun piikkikärkisellä korkokengällään.

Nainen asettaa laukun takaisin kainaloonsa, sipaisee vaaleat suortuvansa korvan taakse ja jatkaa keinahteluaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mies jää vaikeroiden makaamaan maahan. Silmissä risteilee miljoonia valoläikkiä ja korvissa humisee. Juuri ennen tajunnan menettämistä mies näkee auringon laskevan kadun päähän, vai onko se naisen keinuva takapuoli? Miehestä se on kuitenkin yhtä kaunis kuin loppusyksyn auringonlasku.