Aina vaan minä

Mietin, että voisin tänne vaikka väsätä pienen esittelyn itsestäni. En kuitenkaan oikein tiedä mitä pitäisi sanoa, joten liitän kurssia varten tekemäni esittelyn itsestäni. Loppuun lisään vielä pari faktaa, jos vaikka auttaisivat ymmärtämään tätä sekavaa pientä mieltäni. Toivottavasti jaksaisitte lukea ja vaikka kommentoidakin!:)

"Minä sain nimeni äitini lukemasta Italiaan sijoittuvasta kirjasta. Caro, se tarkoittaa rikasta, rakasta ja kallista. Pidän nimestäni. Kun muita ristitään massatuotantona Lauroiksi ja Laureiksi on minun nimeni erilainen. Se erottuu joukosta. Se muistuttaa että minä olen minä, enkä kukaan muu.

Olen asunut koko ikäni Kirkkonummen laitamilla sijaitsevassa pienessä kylässä. Lapsiperheiden ja himolenkkeilijöiden idylliksi mainostettu paikka ei kuitenkaan saa kovin hyvää vastaanottoa Kehä III:n toisella puolella. Helsinkiin lukioon mennessäni sain vastailla kysymyksiin siitä, minkä merkkinen traktori tai kuinka monta lammasta perheelläni on. Välillä katkeroidun itsekin otsassani armottomana säteilevästä leimasta.

Tahtoisin sanoa olevani positiivinen ihminen. Sellainen, joka yrittää aina keksiä huonojenkin asioiden hyvät puolet. Aina ei energia kuitenkaan tähän riitä, varsinkaan kun elämä paljastaa pahimmat piirteensä. Yleensä nauran paljon. Joskus ehkä liikaakin ja kenties väärissä paikoissa. Tällä hetkellä yritän opetella nauramaan itselleni, epäonnistumisille ja erehdyksille jotka ovat osa jokaisen elämää.

Olen myös melko impulssiivinen, innostun nopeasti uusista asioista. Poden kausiluontoisia innostumisen hetkiä. Esimerkiksi aina syksyisin toistuu palava tarve uuden liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Ennen kuin saan kuitenkaan tehtyä asialle mitään olen jo suunnannut kiinnostukseni muualle. Viimeisin päähänpisto, vielä toteutustaan odottava, on lähteä Tampereelle kirpputoreja kiertelemään.

Arvostan elämässä kiireettömyyttä. Sitä, että voi vain makoilla sohvalla rauhassa ilman stressiä ja antaa ajatusten vaeltaa. Pyrin varaamaan itselleni aikaa tälläisiin lepohetkiin kiireenkin keskellä. Ennenkaikkea olen siis laiska ja mukavuudenhaluinen"

Ja loppuun lupaamani faktat:

Kirjoitan kynsiblogia osoitteessa http://pitkakyntinen.blogspot.fi/ , joskin kirjoittaminen on vähän jäänyt lähiaikoina..Täytän joulukuun 27. päivä 20-vuotta. Lee on lempinimi, jonka veljeni keksi ollessani aivan vauva, itkiessäni kuulostin siltä kuin olisin huutanut lee lee, joten minusta tuli lee-vauva. Veljeni halusi myös tunkea minut mikroon, koska ei kestänyt itkemistäni. Omistan huolestuttavan määrän siili pehmoleluja. Musiikkimakuni vaihtelee kausittain räpistä kaikista imelimpiin rakkauslauluihin. Rakastan kesää. Turkoosi on lempivärini. Olin blondi 18 vuotta, kunnes värjäsin hiukseni tummanruskeiksi. Olen ollut saman pojan kanssa kohta kolme vuotta. Olen muuttanut pois kotoa, palannut kaikki tavarani muovikasseihin survottuina ja muuttanut uudestaan pois. Eniten pelkään pimeää ja yksin jäämistä.

Nykyisen opiskelu lukaalini jaan mm. Papun kanssa :)

Minä taistelen unen sotureita vastaan hajonneilla kilvillä ja tylpillä miekoilla.
Musta side silmilläni hakkaan sokeana jokaista ilmansuuntaa.
Ne kuiskivat ehdotuksia, houkuttelevat antautumaan, käymään maahan makaamaan ja sulkemaan silmät.
Mutta käsken niiden vain kadota, jättämään minut rauhaan.

#

Tehtävänä oli päästää sisäinen moittiva äänensä valloilleen ja katsoa mitä sillä oli sanottavana. :)

Huhuu, niin juuri sinä siinä.

Turha katsella ympärille ihmeissäsi,

Sinulle vätykselle minä puhun.

Niin juuri, ei mennyt taaskaan ihan nappiin.

Miksi sä et edes yritä?

Ja anna jo jumalauta niiden kynsien olla,

ei nyt ole aikaa tuollaiseen venkoiluun!

Keskity nainen, keskity!

Ei, ei me nyt mietitä eilistä,

ja ei tosiaankaan sitä yhtä ihanaa.

Ketään ei kiinnosta, anna jo olla.

No jos vaikka nyt voitaisiin palata asiaan?

Nainen mikä sun ongelmas on??

Äläkä yritä katsoa minua niinkuin et tietäisi mistä puhun.

Eikä hymyillä.

Eikä myöskään naureskella,

tämä on Vakava Asia!

Lopeta se paikoillasi kiemurtelu ja käy toimeen.

Nyt, heti, tällä sekunnilla.

Tai mä tulen ja vedän sua niin pataan.

Jos olisin maasto, millainen olisin?

Taivas on lähes pilvetön paria repaleista pupunmuotoista pilven haituvaa lukuunottamatta. Auringon säteet siivilöityvät tummanvihreiden lehtien läpi luoden pieniä valopilkkuja oksien ja nurmikon pinnalle. Ilmassa tuoksuu multa ja vastaleikattu ruoho. Tammet seisovat jykevästi suorassa rivissä pienen hiekkatien molemmin puolin muistuttaen vartiossa olevia sotilaita.

Erääseen tammeen on kiinnitetty keinu, jonka pinnasta punainen maali on hilseillyt osin kokonaan pois paljastaen altaan harmaan laudan. Keinu liikkuu laiskasti lämpimän kesätuulen mukana päästäen välillä hiljaisia narahduksia. Tammen kaarnaan, noin kyynerpään korkeudelle, on kaiverrettu nimikirjaimet sydämen sisään. Muistuttamaan onnellisista hetkistä puiden varjoissa.

Jostakin kantautuu vaimeaa musiikkia ja naurua. Äänet jäävät leijailemaan ilmaan kuin viitoittaakseen tien niille uteliaille, jotka onnekseen saattavat ne kuulla. Tie johtaa pienen keltaisen mökin pihaan, jonka keskelle on kasattu pöytiä ja erilaisia tuoleja. On meneillään kesäjuhla.

Lapset puhaltavat värikkäitä saippuakuplia ja yrittävät sitten iloisesti nauraen napata ne pienten käsiensä väliin. Ehjänä säilyneet kuplat kohoavat yhä korkeammalle ja korkeammalle kunnes ne katoavat auringon säteisiin. Aikuiset juovat vaaleanpunaista shampanjaa korkeista kapeista laseista ja syöttävät toisilleen mansikoita heinän korsista. Kaikki ovat pukeutuneet vaaleisiin kesäasuihin. Keskustelu pulppuilee hymyilevistä suista tasaisena virtana yltyen välillä riehakkaaseen nauruun.

Pöytien yläpuolelle on ripustettu erivärisiä paperisia koristelyhtyjä, jotka odottavat illan hämärtymistä päästäkseen täyteen loistoonsa. Lyhytkarvainen terrieri loikoilee varjossa pöydän alla, noutaen jokaisen epähuomiossa tai tarkoituksella sille maahan tiputetun herkkupalan.

Etäämmällä mökin seinään nojaa vanha naisten polkupyörä, jonka ohjaustankoon kiinnitetty kori on täytetty niityltä kerätyillä kukkasilla. Pyörän satulassa roikkuu peltinen kyltti joka toivottaa vieraat tervetulleiksi kesäparatiisiin. Harmaille kiviportaille on siroteltu pieniä kellertäviä simpukankuoria, jotka on tuotu matkamuistoina kaukaisista lämpimistä maista.

Vähitellen taivas värjääntyy vaaleanpunaiseksi kuiskien lupauksia toisista kevyistä kesäpäivistä. Aurinko laskee hitaasti horisonttiin heittäen vielä viimeiset säteensä juhlijoiden ylle. Unesta raukeat lapset kannetaan telttoihin ja peitellään makuupusseihin nukkumaan hyvänyönsuukot poskillaan. Paperisiin lyhtyihin on sytytetty tulet. Näyttää kuin piha olisi vaihtanut päälleen upean iltapuvun joka säihkyy kaikissa sateenkaaren väreissä. Joku kaivaa esiin kitaran jota alkaa hajamielisesti näppäillä. Soitto kiemurtelee pitkin puutarhaa vielä aamun sarastaessa.

#

Voi toivottomuuden multihuipentuma.. Näin se syysmasennus vaan alkaa:( Tuntuu että energiaa ei riitä mihinkään, ei edes niihin pieniin asioihin mitkä olisi pakko tehdä. Tänään piti käydä kaupassa, en käynyt. Tänään piti kirjoittaa, en kirjoittanut. Tunnin päästä pitäisi mennä tanssitunnille, en mene.

Tuntuu että tylsyys on lamaannuttanut minut täysin. En jaksa keskittyä mihinkään, en edes halua yrittää jaksaa. Väsyttää ja tekisi mieli vain nukkua kokoajan, mutta edes sitä en jaksa tehdä! Ainoa asia mitä teen on jääkaapin, television ja tietokoneen välillä raahautuminen, eikä sitäkään tapahdu niin useasti.

Keittiössä, jonka jaan 12 muun ihmisen kanssa pitäisi jaksaa ylläpitää pirteää smalltalkkia puolituntemattomien tyyppien kanssa, jotta vaikuttaisin mukavalta. En jaksa, ei kiinnosta, en pysty.

Päässä pyörii miljoona asiaa, mutta niistä päälimmäisenä on yksinäisyys. Tyhjyys.