Syysmasennus! Huudan ja kaivan villasukat esiin laatikon pohjalta. Missä ne viimevuotiset kynttilänjämät on? Tai viltti, jonka poimuihin piilouduin pohjattomalta maailmalta? Iso kuppi höyryävää teetä ja pari keksiä (ehkä vähän enemmänkin!). Kasa kirjoja, joiden juonista en ole kiinnostunut ja joiden päähenkilöitä kadehdin silti. Tuli takkaan ja valot pois. Jos olen ihan hiljaa ehkei se löydä minua...
Mutta aina se löytää. Ja aina se heittää kostean viittansa ylleni niin, että uppoan kylmään pimeyteen.
Nauraen se ahdistaa uhrinsa nurkkaan ja kutittaa kalmanhajuisilla sormenpäillään. Minä potkin ja huudan. Kiroan sen maailman ulkopuolelle, mutta se ei edes liikahda. Voimistuen ahdingostani se kasvaa vain suuremmaksi ja voimakkaammaksi, kunnes sen paino pusertaa minut alleen.
Etkä sinä ole enää täällä kuulemassa huutoani. Minä olen yksin.
